Näytetään tekstit, joissa on tunniste MM-karsinnat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MM-karsinnat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Robin Hull raivaa tietänsä kohti MM-Cruciblea

Suomen snookerylpeys Robin Hull on takonut MM-kisojen karsintaturnauksessa jo kolme huimaa voittoa. Hänen ja Crucible -teatterin välissä seisoo enää yksi mies: Peter "Psycho" Ebdon.

Kuva: Worldsnooker.com

Kausi 2013/2014 on ollut Robinille tuskainen. Voittoja on tullut niukalti ja hän on joutunut loppukaudesta jättäytymään pois useimmista turnauksista taloudellisista syistä.

Kauden tärkeimmässä turnauksessa Sheffieldissä Robin on kuitenkin näyttänyt kaikille, että potentiaalia löytyy edelleen ja ruuti on kuivaakin kuivempaa.

Ensimmäisessä ottelussa kaatui Maltan legenda Tony Drago. Drago, joka joutui jännittämään tour-korttinsa kohtaloa, pelasi valtavien paineiden alla, eikä kausikaan ole mennyt oikein putkeen. Lukemat kertovat suhteellisen helposta voitosta: Robin voitti 10-3. Kerrottakoon kuitenkin hyvä uutinen kaikille Dragon faneille (ja hänellähän niitä riittää): Drago onnistui säilyttämään nippa nappa tourkorttinsa, tappiosta huolimatta.

Toisessa ottelussa vastaan käveli Kiinan Tian Pengfei. Vaatimattomasta rankingsijoituksesta huolimatta Pengfei on kova kaveri, tällä kaudella on kaatunut mm. Neil Robertson ja Martin Gould. Suomalaiset tiesivät, että nyt mitataan Robinin kantti ihan eri tavalla kuin ensimmäisessä ottelussa. Pengfei antoikin hyvän vastuksen, mutta ei mahtanut mitään kovahermoiselle suomalaiselle: 4-1 tappioasemassa Robin kääri hiat ylös, ja alkoi nakuttaa palloja pussiin, tuloksena 10-6 voitto. Twitter kohahti.

Kolmannessa karsintaottelussa vastaan tuli monille melko tuntematon Ian Burns. Burns todisti matsissa kyvykkyytensä nousemalla ensimmäisessä sessiossa 3-1 johtoon, ja teki ottelussa mm. 132 pisteen breikin. Tämä ei silti englantilaista pelastanut, sillä alkukankeuden jälkeen Robin hallitsi ottelua suvereenisti, tuloksena 10-4 voitto. Viimeisiin eriin Robin teki 133, 86 ja 92 pisteen sarjat. Twitterissä kävi kohina. Puhelin piipitti niin, että vaimo käski sulkemaan sen. En sulkenut.

Nyt Robin huomioitiin laajalti myös englannissa. Mm. David Hendon twiittasi:

Retweeted 10 times
David Hendon ‏@davehendon 11h
Robin Hull in the final qualifying round of the World Championship. That would be an incredible story if he made it back to the Crucible.

Aivan, aikamoinen tarina. Robinin ja Cruciblen välissä seisoo kuitenkin vielä melkoisen tanakasti yksi pelottavan kova vegaani.

Peter Ebdon


43-vuotias Peter "Psycho" Ebdon on tunnettu... sanotaanko, rauhallisesta, pelitavastaan.
Maailmanmestaruuden ja UK Champsinkin aikanaan voittanut Ebdon on pelannut melkoisen huonon 2013/14 kauden, mutta tästä huolimatta kysymyksessä on äärimmäisen vaarallinen kaveri. Ebdonin puolella on kolme kiistatonta vahvuutta:

1. Ebdon niin sanotusti "osaa voittaa", ja se on snookerpelaajalle tärkeä taito. Silloinkin kun peli ei kulje, Ebdon VÄÄNTÄÄ eriä ja matseja itselleen, vaikka väkisin.
2. Ebdonilla on hurja recordi Cruciblessa. Hän pelaa siellä aina hyvin. Hän on Crucible -teatterin kymmenenneksi menestynein pelaaja, eikä pelkää Robinia. 
3. Pelityyli: Ebdonilla on rautaiset hermot ja hänen pelityylinsä on myrkkyä useimmille. Kunto ei myöskään lopu koskaan. Pelaa sitkeää, turruttavaa turvapeliä, joka usein tuhoaa vastustajan oman pelin.

Voidaan kuitenkin sanoa, että Ebdonin pelityyli voi olla myös hänen heikkoutensa. Vaikka Ebdon on hyvä breakbuilderi, väitän, että Robin on parempi. Jos Robin pääsee paukuttamaan isoja breikkejä (ratkaisee eriä yhdellä breikillä) hyvällä itseluottamuksella, Ebdon ei välttämättä pysy mukana. En rupeaisi koskaan neuvomaan Robinia snookerissa, mutta oma kutinani on, että ei kannata antaa Ebdonin määrittää pelin tahtia turvapelillä ja 30 sekunnin lyöntiajalla. Robinin pitänee pussittaa tästä matsista voitto itselleen. Ebdonista pitää tehdä matkustaja.

Ja vielä...


Nyt voidaan jo sanoa, että Robin Hull on tehnyt paluun huippusnookeriin. Hänen nimeään ei enää kuiskata hennosti, kuten ehkä alkukaudesta, vaan nyt se karjaistaan. Robinin murahdus on kuultu Englannissa, Loud & Clear.

Kaikki varmasti uskomme ja toivomme Robinin voittavan Ebdonin (ottelu pelataan keskiviikkona 16.4., alkaen klo 13), mutta jos näin ei käy, se ei maailmaa enää kaada, Robinin suoritus on jo tähän mennessä ollut hurja. Suomalainen on nyt 48 kovimman pelimiehen joukossa, ja se lupaa hyvää ensi kaudeksi. Tämä onn noteerattu Suomen lehdistössä, mutta Robin ansaitsisi suuremman tunnustuksen. Suomalaiset eivät monissa lajeissa nouse näin korkealle.

Vaikka en edelleenkään lähtisi Robinia neuvomaan, suosittelen Häntä kuitenkin katsomaan tämän videon ennen keskiviikon peliä. Asiasta voi myös mainita Ebdonille alkukättelyn yhteydessä (valitettavasti Bloggerista ei löydy alkuperäistä Peter Ebdonin "I am a clown" -videota, mutta siitä löytyy pätkä tämän videon lopussa). Ja täten myös toivotan Robinille tsemppiä peliin!


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Nuorta voimaa snookerin MM-karsinnoissa - Cruciblen peliparit selvisivät

MM-karsinnat pelattiin viikoilla 14. ja 15. Suuria yllätyksiä ei nähty, mutta viimeistään nyt voidaan puhua nuorten snookeristien noususta parrasvaloihin. Tendenssi, joka on näkynyt vahvana jo koko kauden.

Tämän vuoden MM-kisoissa tullaan näkemään peräti kuusi ensikertalaista: Jack Lisowski, Michael White, Ben Woollaston, Dechewat Poomjaeng, Matthew Selt ja Sam Baird. Lisowski kohtaa Barry Hawkingsin, White Mark Williamsin, Woollaston Allister Carterin, Poomjaeng Stephen Maguiren, Selt Mark Selbyn ja Baird Stuart Binghamin

Vanhat mestarit jätettiin tällä kertaa junasta: Steve Davis hävisi heti ensimmäisen karsintaottelunsa Norjan Kurt Maflinia vastaan. Jimmy White voitti kaksi ensimmäistä otteluaan vakuuttavasti, mutta hävisi lopulta vahvaa kautta pelaavalle Robert Milkinsille. Ken Doherty puolestaan hävisi hyvästä noususta huolimatta Matthew Seltille.

Veteraaniosastoon lukeutuva Tony Drago aloitti karsinnat vahvasti kaatamalla Mohamed Khairyn ja Andy Hicksinkin, mutta kolmannessa ottelussa David Gilbert osoittautui vahvemmaksi. Vanhoista mestareista mukaan Crucibleen selviytyi ainoastaan Peter Ebdon, joka on aina ollut vahva MM-kisoissa.

Suomalaisittain karsinnat tarjosivat hyvin vähän. Vaikka Robin Hull pääsikin esikarsintoihin, kompastui hän heti ensimmäiseen vastustajaansa, Paul Wykesiin. Edes vakuuttava 137 pisteen breikki ei auttanut kokenutta suomalaista.

Karsintojen jälkeen suoritettiin kisaparien arvonta itse MM-turnaukseen. Maailman 16 parasta pelaajaa saavat vastaansa 16 karsinnat läpäissyttä pelaajaa. Peliparit ovat:

Yläkaavio:

O´Sullivan vs. Marcus Campbell
Allister Carter vs. Ben Woollaston

Stuart Bingham vs. Sam Baird
John Higgins vs. Mark Davis

Shaun Murphy vs. Martin Gould
Greame Dott vs. Peter Ebdon

Matthew Stevens vs. Marco Fu
Judd Trump vs. Dominic Dale

Alakaavio:

Neil Robertson vs. Robert Milkins
Ricky Walden vs. Michael Holt

Mark Williams vs. Michael White
Stephen Maguire vs. Dechewat Poomjaeng

Mark Allen vs. Mark King
Ding Junhui vs. Alan McManus

Barry Hawkings vs. Jack Lisowski
Mark Selby vs. Matthew Selt


Snookerblogin Virallinen Veikkaus on, että mestaripytyn nostaa vuonna 2013 Mark Selby tai Neil Robertson. Samaa veikkaa moni muu. Mustiksi hevosiksi Snookerblogi mainitsee Allister Carterin ja Greame Dott´in. Molemmat ovat olleet vahvimmillaan Cruciblessa.

Herkulliseksi tämän vuoden kaavion tekee se, että vahvat mestariehdokkaat Selby ja Robertson on sijoitettu alakaavioon, mikä tarkoittaa sitä, että he voivat kohdata toisensa vasta semifinaaleissa.

Alakaavioon sijoitettu hallitseva mestari, Ronnie O´Sullivan saattaa kohdata tämän ottelun voittajan finaalissa. Tähän on kuitenkin vielä pitkä matka, on täysin mahdollista, että kukaan edellämainituista ei pääse finaaliin asti. Crucible -teatterissa pelaa 29 muutakin kivenkovaa snookeristia, mm. Judd Trump, jolla on varmasti oma sanansa sanottavana kunhan vauhtiin päästään.

Snookerin MM-kilpailut pelataan 20.4. - 6.5. Ketä Sinä veikkaat tämän vuoden mestariksi? Jätä kommentti!

Ja vielä...


Reanne Evans on jälleen naisten snookerin maailmanmestari.

Naisten snookerin puolella pelattiin jo MM-kisat. Yllätyksiä ei nähty, sillä finaaliin ylsivät kahdeksankertainen maailmanmestari Reanne Evans ja Maria Catalano. Finaalin vei Evans lukemin 6-3, tehden ottelussa kaksi yli sadan pisteen lyöntisarjaa. Evans on ainoa nainen maailmassa, joka on voittanut MM-tittelin jo yhdeksän kertaa.

Evans on pyrkinyt rakentamaan uraa myös main tourilla, mutta laihoin tuloksin. Aikaa tosin vielä on, Reanne on vasta 27-vuotias.

Lue lisää:


Ronnie O'Sullivan: My return to snooker is like a reality TV show (BBC)

Maailmanmestaruuskisojen verkkosivut

Reanne on Cloud Nine (Worldsnooker.com)

Quartet Of Debutants Through To Crucible (Worldsnooker.com)