Tämän vuoden MM-kisoissa tullaan näkemään peräti kuusi ensikertalaista: Jack Lisowski, Michael White, Ben Woollaston, Dechewat Poomjaeng, Matthew Selt ja Sam Baird. Lisowski kohtaa Barry Hawkingsin, White Mark Williamsin, Woollaston Allister Carterin, Poomjaeng Stephen Maguiren, Selt Mark Selbyn ja Baird Stuart Binghamin
Vanhat mestarit jätettiin tällä kertaa junasta: Steve Davis hävisi heti ensimmäisen karsintaottelunsa Norjan Kurt Maflinia vastaan. Jimmy White voitti kaksi ensimmäistä otteluaan vakuuttavasti, mutta hävisi lopulta vahvaa kautta pelaavalle Robert Milkinsille. Ken Doherty puolestaan hävisi hyvästä noususta huolimatta Matthew Seltille.
Veteraaniosastoon lukeutuva Tony Drago aloitti karsinnat vahvasti kaatamalla Mohamed Khairyn ja Andy Hicksinkin, mutta kolmannessa ottelussa David Gilbert osoittautui vahvemmaksi. Vanhoista mestareista mukaan Crucibleen selviytyi ainoastaan Peter Ebdon, joka on aina ollut vahva MM-kisoissa.
Suomalaisittain karsinnat tarjosivat hyvin vähän. Vaikka Robin Hull pääsikin esikarsintoihin, kompastui hän heti ensimmäiseen vastustajaansa, Paul Wykesiin. Edes vakuuttava 137 pisteen breikki ei auttanut kokenutta suomalaista.
Karsintojen jälkeen suoritettiin kisaparien arvonta itse MM-turnaukseen. Maailman 16 parasta pelaajaa saavat vastaansa 16 karsinnat läpäissyttä pelaajaa. Peliparit ovat:
Yläkaavio:
O´Sullivan vs. Marcus Campbell
Allister Carter vs. Ben Woollaston
Stuart Bingham vs. Sam Baird
John Higgins vs. Mark Davis
Shaun Murphy vs. Martin Gould
Greame Dott vs. Peter Ebdon
Matthew Stevens vs. Marco Fu
Judd Trump vs. Dominic Dale
Alakaavio:
Neil Robertson vs. Robert Milkins
Ricky Walden vs. Michael Holt
Mark Williams vs. Michael White
Stephen Maguire vs. Dechewat Poomjaeng
Mark Allen vs. Mark King
Ding Junhui vs. Alan McManus
Barry Hawkings vs. Jack Lisowski
Mark Selby vs. Matthew Selt
Snookerblogin Virallinen Veikkaus on, että mestaripytyn nostaa vuonna 2013 Mark Selby tai Neil Robertson. Samaa veikkaa moni muu. Mustiksi hevosiksi Snookerblogi mainitsee Allister Carterin ja Greame Dott´in. Molemmat ovat olleet vahvimmillaan Cruciblessa.
Herkulliseksi tämän vuoden kaavion tekee se, että vahvat mestariehdokkaat Selby ja Robertson on sijoitettu alakaavioon, mikä tarkoittaa sitä, että he voivat kohdata toisensa vasta semifinaaleissa.
Alakaavioon sijoitettu hallitseva mestari, Ronnie O´Sullivan saattaa kohdata tämän ottelun voittajan finaalissa. Tähän on kuitenkin vielä pitkä matka, on täysin mahdollista, että kukaan edellämainituista ei pääse finaaliin asti. Crucible -teatterissa pelaa 29 muutakin kivenkovaa snookeristia, mm. Judd Trump, jolla on varmasti oma sanansa sanottavana kunhan vauhtiin päästään.
Snookerin MM-kilpailut pelataan 20.4. - 6.5. Ketä Sinä veikkaat tämän vuoden mestariksi? Jätä kommentti!
Ja vielä...
Reanne Evans on jälleen naisten snookerin maailmanmestari.
Naisten snookerin puolella pelattiin jo MM-kisat. Yllätyksiä ei nähty, sillä finaaliin ylsivät kahdeksankertainen maailmanmestari Reanne Evans ja Maria Catalano. Finaalin vei Evans lukemin 6-3, tehden ottelussa kaksi yli sadan pisteen lyöntisarjaa. Evans on ainoa nainen maailmassa, joka on voittanut MM-tittelin jo yhdeksän kertaa.
Evans on pyrkinyt rakentamaan uraa myös main tourilla, mutta laihoin tuloksin. Aikaa tosin vielä on, Reanne on vasta 27-vuotias.
Lue lisää:
Ronnie O'Sullivan: My return to snooker is like a reality TV show (BBC)
Maailmanmestaruuskisojen verkkosivut
Reanne on Cloud Nine (Worldsnooker.com)
Quartet Of Debutants Through To Crucible (Worldsnooker.com)