tiistai 25. marraskuuta 2014

Legendaarinen UK Championship lupailee laadukasta snookerviihdettä

UK Championship on maailmanmestaruuden ja The Mastersin ohella "yksi vuoden isoista" turnauksista. Vaikka turnauksen sädekehä onkin ottanut viime vuosina joitakin klommoja uudistetun formaatin myötä, on se edelleen yksi kauden kohokohdista. Siinä on snookerjuhlan tuntua. Suomalaisittain turnauksesta tekee tänä vuonna kiinnostavan se, että Robin Hull "tekee paluun" kilpapöydille.

 

Kuvassa hallitseva UK Champ, Neil Robertslow. Eiku Neil Robertson.


"UK Champsia" on viime vuosina kritisoitu voimakkaasti, niin pelaajien kuin snookerfanienkin toimesta. TOP-16 -pelaajia ei enää suojella, vaan myös he joutuvat osallistumaan ensimmäiselle kierrokselle eli 128-miehen kaavioon. Turnaus on jaettu kahdelle areenalle, ja otteluita on lyhennetty. Täksi vuodeksi formaattia on typistetty entisestään, kun kaikki pelit finaalia lukuunottamatta ovat paras 11 erästä, jopa semifinaalit. Finaali on sentään edelleen paras 19:sta. Ennen pitkät ottelut kuvasivat UK:n merkitystä, "prestigeä", titteli piti tosiaan ansaita. Nyt se on melkein kuin mikä tahansa turnaus. Toki palkintorahaa on luvassa poikkeuksellisen paljon (voittajalle 150 000 puntaa), mutta juuri muuten UK:ta ei enää erota kalenterin muista rankingturnauksista.

Toki briteille UK Champsissa on jotain poikkeuksellista, onhan se kisakalenterin ensimmäinen BBC-kanavan turnaus, mutta senkin merkitys on vähentynyt. BBC televisioi todennäköisesti otteluita viime vuoden tapaan - eli liian vähän. Onneksi meillä on Eurosport.

UK Champsin ensimmäistä kierrosta aletaan pelata tiistaina 25. marraskuuta, mutta viralliset kisalähetykset alkavat vasta lauantaina 29. päivä. Siihen asti pelejä voi seurata liveseurannan ohella Worldsnookerin nettistriimistä, jos nyt välttämättä haluaa tihrustaa staattista kuvaa ilman selostusta. Ja maksaa siitä. Jotkut haluavat.


Luvassa hyvää snookeria


Muutamissa edellisissä turnauksissa olemme nähneet poikkeuksellisen kovatasoista ja nautittavaa snookeria. International Championship tarjoili meille huippuluokan suorituksia erityisesti Ricky Waldenilta ja Mark Allenilta, kuten myös Mark Williamsilta, joka kohautti snookerfaneja tiputtamalla hyvin pelanneet Ronnie O´Sullivanin neljännesfinaalissa. Näissä peleissä tehtiin roppakaupalla kauniita ja isoja sarjoja ja ottelut olivat jännittäviä sekä viihdyttäviä. Varsinkin turnauksen loppupuolen matsit olivat varsinaista ilotulitusta. Finaalissa Walden rampautti Allenin hurjalla pelivireellään.

Champion of Champions -turnaus viikkoa myöhemmin ei sekään pettänyt, pikemminkin päinvastoin. Kun lajin kuumimmat 16 pelaajaa pelaavat toisiaan vastaan, on lupa odottaa poikkeuksellisen hyviä otteluita, ja juuri sitä meille tarjoiltiin. Harvoin muissa turnauksissa näkee näin kovia ottelupareja: semit Ronnie vs. Ding Junhui ja Judd Trump vs. Neil Robertson. Kirsikaksi herkun päälle saatiin Ronnie vs. Trump -finaali, joka saavuttikin tasollisesti jopa legendaariset mittasuhteet. Itsensä kovin kriitikko Ronnie myönsi jopa itse pelanneensa fantasista snookeria. Trump puolestaan sanoi, että noin hyvällä pelillä olisi kaatunut kuka tahansa muu paitsi Ronnie. Finaalissa nähtiin kuusi yli sadan pisteen breikkiä, ja 11 muuta yli 50 pisteen breikkiä. Uskomaton finaali.

Viime sunnuntaina päättynyt Ruhr Open oli sekin ET-turnauksen statuksestaan huolimatta mielenkiintoinen ja täynnä hyvää snookeria. Päällimmäisenä tästä turnauksesta jäi mieleen Shaun Murphyn finaalissa tekemä maksimibreikki 147 ja Robert Milkinsin täydellinen 4-0nöyryyttäminen. Murphyn kovasta kunnosta kertoo se, että hän oli lähellä tehdä kaksi muutakin maksimia aikaisemmin turnauksessa, kompuroinnit tapahtuivat vasta viimeisillä palloilla.

Monet pelaajat ovat olleet viime aikoina erittäin hyvässä kunnossa, mikä tarkoittaa sitä, että on perusteltua odottaa hyvätasoista turnausta. Suurimpana suosikkina turnaukseen lähtee Ronnie, jonka vire Champion of Champions -turnauksessa oli kerrassaan hurja. Hänen pysäyttämiseen Yorkissa tarvitaan kovaakin kovempi kaveri. Jännittäväksi tilanteen tekee se, että sellaisiahan on jonoksi asti. Valitse omasi: Robertson, Trump, Murphy, Allen ja Ding ovat kaikki pelillisesti valmiita voittamaan turnauksen, se on nähty. Selby mainittaisiin tässä joukossa normaalisti, mutta hänestä tuli juuri tuore isä. Jokainen, joka on tuon kokenut, tietää, että toiminta- ja keskittymiskyky ei välttämättä ole ensimmäisinä viikkoina huippuluokkaa, joten mielenkiintoista nähdä miten Selby pelaa. Lupaavia merkkejä on viime turnauksissa nähty myös Waldenilta, Williamsilta ja Milkinsiltä, mutta heidän ailahtelevaisuus on vedonlyöjien silmissä myrkkyä.


Robin Hull mukana pitkästä aikaa


Robinin kausi alkoi todella hienosti, Wuxi Classicissa hän jatkoi siitä mihin MM-kisoissa jäi. Tuloksena oli neljännesfinaalipaikka. Sittemmin on ollut kovin hiljaista. Elokuusta lähtien Robin on ollut snookermaailmassa näkymätön. Nyt Robin on kuitenkin saanut huhujen mukaan terveen harjoittelujakson alle ja matkaa itseluottamusta uhkuen UK:n ensimmäiselle kierrokselle.

Tehoja Robinilta täytyykin löytyä, sillä vastaan asettuu ensimmäisellä kierroksella Thepchaiya Un-Nooh (ranking 58), joka pelasi vastikään Ruhrissa varsin vakuuttavasti voittaen mm. nousevan tähden Michael Whiten. Toivon mukaan Robin vääntää nuoresta vastustajastaan tärkeän voiton. Tuon kamppailun voittaja saa toisella kierroksella varsin todennäköisesti vastaansa Shaun Murphyn, joten tie huipulle ei aukene tässäkään turnauksessa Robinille helpoimman kautta. Jos halutaan spekuloida - ja snookerfanithan haluavat - kolmannella kierroksella urakka paradoksaalisesti helpottuisi, koska silloin vastaan tulisi joku nelikosta Wenbo-Grace-Lisowski-Melling. Kaikki heistä selkeästi helpommin voitettavia kuin Murphy.

Robin Hull pelaa ensimmäisen kierroksen ottelunsa Thepchaiya Un-Noohia vastaan torstaina, klo 9.30 paikallista aikaa. Ei muuta kuin liveseuranta auki ja peukut pystyyn.

* * *

Tämä blogi julkaistaan oman blogialustani lisäksi FinnSnooker -sivustolla.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Champion of Champions -turnaus kokoaa yhteen lajin kuumimmat pelaajat

Englannin Coventry toimii näyttämönä Champion of Champions -turnaukselle (hauskasti sanottuna CoC) 3.-9.11. Vasta toista kertaa pelattavassa suuren rahan kutsuturnauksessa hyvää on se, että siellä nähdään lajin kuumimmat pelaajat, eli pääasiassa pelaajat, jotka ovat yltäneet turnausvoittoihin viimeisen vuoden aikana. Huonompi juttu turnauksessa on se, että se on ITV4:n televisioima turnaus, eli Eurosporttia on turha snookerin toivossa vilkuilla.

 




Vähän raakaa faktaa turnauksesta


Palkintorahaa on poolissa 270 000 puntaa, voittajalle tästä lohkaistaan 100 000 euroa. Kysymyksessä on siis yksi kauden suurimmista turnauksista rahamielessä. Rankingiin turnaus ei kuitenkaan vaikuta, sillä koska se ei ole avoin kaikille, tästä turnauksesta saatuja tuloja ei lasketa rahalistalle.

Turnaukseen on kutsuttu mukaan 16 "kuuminta" pelaajaa (12 viime kuukauden ajalta kaikki turnausvoittajat + loput kuudestatoista paikasta täytetään rankinglistan ylimmiltä mahdollisilta sijoilta). 16 pelaajaa on jaettu neljään ryhmään, tarkemmat tiedot ryhmistä Worldsnookerin sivuilta.


Pelaajista


Puolustava mestari on Ronnie O´Sullivan ja pelaajalista on lähes kaikilta osin hyvin tuttu. Ainoa silmäänpistävä nimi - tosin pelkästään positiivisessa mielessä - on snookerjumala, Snookerin Suurlähettiläs, kuusinkertainen maailmanmestari Steve Davis, joka ansaitsi pelioikeuden turnaukseen voittamalla senioreiden MM-turnauksen. Davis pelaa ryhmässä 2 Mark Selbyä vastaan. On mielenkiintoista nähdä pystyykö vanha legenda antamaan Selbylle minkäänlaista vastusta. Sopisi toivoa, ettei Davis joudu ainakaan kovin nöyryyttävää tappiota kokemaan.

Positiivista on myös nähdä Ali Carterin paluu. "Kapteeni" on ollut syöpäsairauden takia pitkään sivussa, mutta on nyt jälleen terveiden kirjoissa.

Harvoin jos koskaan olen lähtenyt veikkailemaan turnauksien voittajia, enkä aio tehdä sitä tälläkään kertaa. Suurimmat ennakkosuosikit ovat taas O´Sullivan, Neil Robertson ja Selby. Yleensä Ding Junhui mainittaisiin tässä samassa yhteydessä, mutta johtuen hänen heikoista otteistaan tällä kaudella, harva varmaan luottaa häneen kuin Karhun suksiin. Ennemmin suosikeiden joukkoon täytyy nostaa tuore International Champ Ricky Walden, sekä vahvat alkukaudet pelanneet Mark Allen ja Stuart Bingham.

Ronnie on yksi suosikeista, oli turnaus mikä tahansa. Hänen otteissa on kuitenkin tällä kaudella näkynyt melkoista ailahtelua. Kiinan turnaukset eivät kuitenkaan ole koskaan olleet hänelle erityisen mieluisia, joten henkilökohtaisesti uskon, että Ronnien peli alkaa kulkea vakaammin kunhan vain palataan kotimaisemiin. CoC ja pian sitä seuraava UK Champs ovat Ronnien "kotiturnauksia" ja uskon, että kotikenttäetu tuo hänelle rentoutta, jolla taas nykäistään peliä yksi pykälä ylemmäs.


On ikävää...


...että CoC:in kaltainen vähän normaalista poikkeava, mielenkiintoinen turnaus on tehty Brittien ulkopuolella asuville niin vaikeasti seurattavaksi. Nettistriimejä kuitenkin löytyy kunhan vaan jaksaa googlettaa. Itse aion nojautua seuraavan viikon aikana vahvasti www.filmon.com -sivustoon, jonka kautta saa katsottua ITV4 -kanavaa. Ainakin androidille löytyy myös FilmonTV -appi, joka toimi vuosi sitten moitteetta.

Tämä blogi julkaistaan poikkeuksellisesti oman blogialustani lisäksi FinnSnooker -sivustolla. Olen lupautunut ainakin jossain määrin tuottamaan sisältöä tälle hyvää työtä tekevälle sivustolle. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tämä oma blogi kyllä pysyy paikallaan vastaisuudessakin.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Robin Hull uuden kauden kynnyksellä: "Nyt on virtaa"

Positiivisesti sujuneen MM-kampanjan jälkeen, ja ennen uutta kautta, oli hyvä hetki jututtaa taas Suomen snookerlegendaa, Robin Hullia. Haastattelussa Hull kertoo henkisestä valmistautumisestaan otteluihin ja fiiliksistä liittyen uuteen kauteen.Tavoitteistaan hän kuitenkin vaikenee tiukasti.


Kuva: Zimbio.com

Aloitetaan MM-kisojen karsinnoista, ja päättyneen kauden positiivisimmasta jutusta: mahtavat MM-karsinnat. Millä fiiliksillä lähdit karsintoihin vaikean talven jälkeen? Minkälaiset tavoitteet asetit itsellesi silloin?


Fiilis oli karsintoihin hyvä, pelin puolesta olin jättänyt teknillisen kehittämisen joulukuussa taakseni ja kehittänyt ajattelupuolta, joten oli mielenkiintoista nähdä tapahtuiko liikettä oikeeseen suuntaan. Tavoitteet oli läpäistä karsinnat ja Cruciblessa asetettiin uusi tavoite. En yleisesti puhu omista tavoitteista, mutta sen verran voin sanoa etten MM-kisoissa päässyt lähellekään niitä.


Kolme ensimmäistä karsintaottelua sujuivat erinomaisesti, tilastojen valossa olit selkeästi vahvempi pelaaja joka ottelussa. Neljännessä ottelussa tuli vastaan Ebdon, ja varmasti itsekin ajattelit, että voitto ei tule helposti. Minkälaisella fiiliksellä/mentaliteetilla lähdit tuohon viimeiseen karsintaotteluun? Voiko tällaiseen otteluun sinänsä valmistautua mitenkään erityisesti?


Pelitaktiikan puolesta ei voi valmistautua oikeastaan mihinkään matsiin, pelaajat osaa nykyään sopeutua niin hyvin eri tyyleihin. Varmistin että olin henkisesti ladattu koska oli varmaa että sitä testattaisi, sen jälkeen keskityin vaan omaan tekemiseen. Mentaliteetti on aina sama joka matsiin: VOITA!


Crucibleen pääseminen oli varmasti taas unelmien täyttymys. Rob Walker kutsui sinua Fighting Finn´iksi kun kävelit sisälle areenalle pelaamaan Ronnieta vastaan. Tuntuiko siltä, että olet jälleen siellä missä sinun kuuluukin olla? Taistelemassa isoista voitoista isolla areenalla?


Crucible on erityinen mesta pelaajille ja paluu nosti kyllä niskakarvat pystyyn. Se että kuulunko sinne kärkipelaajien joukkoon niin siihen tarvitaan vielä enemmän todisteita voittojen muodossa, halu on erittäin kova päästä kilpailemaan noihin tilanteisiin, varmaan isoin motivoiva tekijä harjoittelemiseen.


Pelasit hetkittäin hyvin Ronnieta vastaan, mutta Ronnie pääsi kuitenkin dominoimaan peliä käytännössä alusta saakka. Miten analysoisit itse tuota peliä?

En asettunut peliin sillä tavoin kuin olisin halunnut, oma tekeminen oli liian katkonaista ja liian paljon virheitä tuli. Siinä vaiheessa kun oma fiilis rupesi avautumaan vähän niin oltiin jo jahtaustilanteessa. Pitkät pallot oli aivan järkyttävässä kunnossa, tuntu matsin jälkeen etten lyöny yhtäkään pussiin, nyt onkin tehty töitä sen eteen. Arvosana sille matsille: 7.


Olitko henkisesti valmis tuohon urakkaan, Crucible ja Ronnie on kuitenkin varmaan se vaikein mahdollinen yhdistelmä? Uskoitko kuitenkin, että taistelemalla se voitto saattaisi irrota?

Niin valmis kuin voi olla tällä paketilla. Vaikea kombinaatio tuo Ronnie ja Crucible, mutta usko oli kohdallaan. En osaa pelata matsia niin etten uskoisi voittoon. Ihan sama onko paperilla 1% tai 99% voittomahikset.


Kokonaisuudessaan tämä MM-turnaus oli kuitenkin sinulle menestys, varsinkin kun ottaa huomioon kuinka hiljainen tuo lopputalvi ja kevät oli osaltasi. Tämä varmastikin antaa uskoa ja voimia tulevalle kaudelle? Minkälaisia tavoitteita olet itsellesi asettanut? Varmasti pysyvä main tour paikka top 64:n kautta on kiikarissa?

Tour paikkaan liittyen ei ole tavoitteita, jos muut tavoitteet osuu tai pääsee lähelle niin tourpaikka pysyy kyllä siinä ohessa. On niin helppo tarkertua tuohon tour paikan säilyttämiseen että se sumentaa turnauskohtaiset tavoitteet eli en pidä sitä fiksuna tavoitteena, on katsottava pidemmälle. Avarran lisää tavoitteistani sitten kun niitä rupee saavuttamaan, siihen asti pidän itselläni.


Jos mietitään päättynyttä kautta 2013/2014, jouduit taloudellisista syistä jättämään kauden ikään kuin kesken. Tämä oli juuri se seikka, mitä eniten pelkäsit kun haastattelin sinua viimeksi: "Se on ainoa asia mitä pelkään, katsoa vierestä kun kisat rullaa ohi, eikä itse pääse mukaan rahoituksen takia. Se on kertaalleen koettu ja ei ole asia minkä haluan toistuvan." Ja nyt se juuri taisi toistua?

Kyllä, olen joutunut muuttamaan asennettani sen suhteen ja ymmärtämään että näin voi käydä myös tällä kaudella. Henkisesti raskasta mutta nyt on virtaa, ei se pahemmin paina. Jos ei tykkää tilanteesta niin voi aina pakata pillit pussiin.


Olet itse sanonut, että sinun kohdalla sponsorirahan saaminen on vaikeaa. Ainoa ratkaisu tähän tilanteeseen taitaa olla se, että rahat matkoihin pitäisi tulla palkintorahojen kautta. Onko henkisesti raskasta lähteä kauteen tästä asetelmasta, vaikka pelillisesti näyttäisikin siltä, että kuuluisit ehdottomasti siihen joukkoon, joka säännöllisesti taistelee voitoista 32-kaaviossa jne.?

Se on juuri näin, kattavaa sponsorointia ei ole löytynyt ja homma pitää saada pyörimään ns. oman käden kautta, sillä mennään. Toivottavasti tietoisuus kilpasnookerista ja mitä se vaatii kasvaa Suomessa jotta seuraavalla sukupolvelle löytyy mahdollisia sponsoreita.


CuePower -snookerblogi kiittää Robin Hullia jälleen haastattelusta ja toivottaa roppakaudella hyvää menestystä tulevalle kaudelle.


perjantai 30. toukokuuta 2014

Q & A with Martin Gould

CuePower Snookerblog had a great chance to chat with former Championship League, Power Snooker and Shoot-Out champion, Martin Gould. Martin proved to be exceptionally friendly and he seems to always have time for his fans – including a certain annoyingly persistent Finnish blogger. Martin and I discussed his ultimate snooker “dream match” and watching Teletubbies rather than... Well, read on and You´ll find out!

 


I´ve done some research on you, and there´s a wikipedia article on you that says you work "part-time as a debt collector". That sounds interesting. Can you tell me a little bit more about that? Do you have to break knees a lot?
I would like to say my Wikipedia account is full of rubbish. I've never ever been a debt collector. I was a part time croupier though. I'll only break kneecaps if someone messes me around :)


I´ve heard you say that you have a backround in pool. Was pool your first love in billiards? How did the transition from pool to snooker happen?

I used to play pool when I was around 7. I would go into local pub with my mum and dad. I got barred from playing when I was 9 as I was beating the adults and they didn't like it. I also played pool for London and also was England captain at junior level. I even won European under 18s in France back in 1999. I gave up pool shortly after to concentrate on snooker.


The season 2013/2014 seemed a little difficult for you. You´ve come down in rankings a bit, but still within top 32. How do you feel about this past season?

Last season was a bit hit and miss really. I had few problems during the start of the season. I didn't have a club to practice in as I got kicked out by my old club. I fell ill a couple times at wrong times like hour before my match at the uk champs. I don't make excuses, I just get on with it. But the end part of the season was good, I felt like I was findin some form again.


You played against Marco Fu in the first round at World Champs. That was your third match (of which you´ve won 2) against Fu in the first round at the Crucible. It was a great match to watch, but unfortenately you lost 10-7. What are your thoughts about that match?

The match with Marco I think was the pick of the 1st round. We both played very well and brought best out of each other. I feel I only made one mistake in the match and it cost me, but that is snooker for you.


I´ve understood you don´t want to set targets for your career, but what do you expect from next season? You must be thinking about getting back to the top 16? You should be there, you are good enough.

I've never been one for setting targets as I find something always goes wrong. But I think you´re right, I should be in top 16 but I shall just keep plugging away, doing my best and enjoy playing the game I love.


Are you a snooker fan? Do you watch games and read the news and blogs about snooker, or is playing as a professional enough snooker for you?

I am a snooker fan yes, but I do find it hard to watch other matches if I been involved in that tournament. I read some of the blogs from time to time.


Did You watch the world final, Ronnie vs Selby? How do you feel about the match?

Did I watch the final? I can politely say NO to that question. I think I watched a repeat of teletubbies......


Do you have a coach or a mentor? I know You´ve been working with Stephen Feeney?

I´ve been working with Stephen Feeney for around two years now. His sight right technology has been something that has helped me. It's been revelation to me how good he is as a coach. During this period it was the best choice I ever made so far in my career working with him. But I would also like to thank Del Hill, my former coach, he is a fantastic coach and I owe him for all the help he gave me until I met Stephen.


If you´d be allowed to play only one match ever again, who would it be against, where would it take place, and who would be the referee? Why?

That's a really tough question. I would have to choose 2010 World Champs and be 11-5 up again against Neil Robertson. Having learnt from the experience I know I can finish the job now, so it would be me against Neil and Oli Marteel as ref at the Crucible and a packed audience watching.


What is the most enjoyable memory from your pro-snooker career so far? Is there anything you´d like to forget?

I would like to forget between 2004/5 until late 2006/7 as I wasn't even playing snooker. I had given up the game and had thought I would never play again. Not many people know the problems on a personal level that I went through. Since 2007/8 I have enjoyed every moment of my career whether it was highs or lows. I am lucky I get to do this for a living, I get to see many countries, meet lots of great fans everyday. But winning tournaments is always the highlight of anyone's career and I've been good enough to win 4 so far and Im aiming to win a few more as time goes on.



CuePower Snookerblog would like to thank Martin Gould for this interview. It´s been a privilege.

You can fallow Martin Gould on twitter @gouldyballs147
Also on Facebook - Martin Gould

perjantai 23. toukokuuta 2014

Muistakaa Joe Davis

Komea Lisowski, viihdyttävä Trump, maaginen O´Sullivan, konemainen Robertson. Snookerpelaajat ovat nykyään kovempia ja taitavampia kuin koskaan ennen. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyllä sitä muinoinkin osattiin: Joe Davis ainakin osasi. Uutta snookerkautta odotellessa on hyvä hetki suunnata ajatukset hetkeksi historiaan, todelliseen snookerlegendaan.

 

Joe Davis

Usein puhutaan siitä kuka, tai ketkä ovat kaikkien aikojen parhaimpia pelaajia. Vaikka snooker ei sinänsä ole välineurheilua niin 60-70 vuotta sitten kaikki ei ollut yhtä hyvin kuin nyt pelivälineiden osalta: verat olivat hitaampia, pallot sattumanvaraisia ja pöytä, valleja myöten, saattoi toimia eri paikoissa eri tavoilla. Lyöntivalikoima oli ipso facto rajoitetumpi. Isojen breikkien teko oli siis tuolloin vaikeampaa (eikä isojen breikkien tekeminen muutenkaan ollut samalla tavalla arvostettua kuin nykyään, isoja breikkejä ei metsästetty), vaikkakin oletetusti pussit olivat tuohon aikaan anteliaampia. Siispä pelaajia on mahdotonta arvottaa absoluuttisesti, ja parhaan pelaajan valinta on ehkä mahdotonta - varsinkin kun vielä otetaan huomioon, että pelitekniikka- ja viisaus, sekä pelikulttuuri, jossa pelaajat elävät, ja sen sisäinen kilpailu, on eri aikoina ollut täysin erilainen.

Siksi ei ole järkevää vertailla Joe Davisia nykypelaajien kanssa. Eri aikakaudet eivät snookerissa(kaan) kommunikoi hyvin. Joitain Davisin merkittäviä saavutuksia voidaan kuitenkin luetella ja ne kertovat hänestä pelaajana paljon.

Joe Davis voitti maailmanmestaruuden 15 kertaa peräkkäin aikavälillä 1927-1946. Vuonna -46 hän vetäytyi MM-snookerista (koska "hänen ylivoimaisuutensa ei ollut hyväksi snookerille", kuten hän itse asian ilmaisi), eikä enää ottanut osaa turnaukseen. Hän ei hävinnyt MM-kisoissa yhtäkään ottelua, ikinä. Tosin, MM-kisat toimivat tuohon aikaan eri tavalla, haastajia ei ollut loputtomasti, eikä MM-kannun säilyttämiseksi tarvinnut pelata useita otteluita. Joka tapauksessa, parempaan tilastoon ei ole kenelläkään mahdollisuutta. Davisia ei ylipäätänsä snookerissa juuri päihitetty virallisissa snookerotteluissa, virallisesti hänet onnistui päihittämään ainoastaan hänen oma, nuorempi veljensä Fred Davis.

Davis oli myös ensimmäinen pelaaja, joka voitti maailmanmestaruuden niin biljardissa kuin snookerissakin. Samaan saavutukseen on yltänyt ainoastaan - niinpä niin, hänen veljensä (Fred Davis olisi oikeastaan oman artikkelinsa arvoinen: voitti kahdeksan maailmanmestaruutta, pelasi Cruciblessa MM-kisoissa vielä vuonna 1984, 70-vuotiaana, ja lopetti uransa vasta vuonna 1993, 79-vuotiaana, hävittyään Ronnie O´Sullivanille (!!!) Grand Prix -turnauksessa).

Joe Davis teki maailman ensimmäisen virallisen 147-maksimibreikin vuonna 1955, 53-vuotiaana. Hän teki myös ensimmäisen virallisen satasen breikin MM-kisoissa. Sittemmin hän teki urallaan lähes 700 satasta. Hän teki myös ensimmäisen televisioidun satasen breikin vuonna 1962.

Davisin kehittämä lyöntitekniikka on periaatteessa juuri se, mitä ammattilaiset käyttävät edelleen. Steve Davis sanoi kerran, että Joe Davisin kirja "How I Play Snooker" on edelleen kurantti teos lajia opiskelevalle, ja siellä mainutut asiat pitävät edelleen paikkansa.

Davis kehitti snookerista sellaisen pelin kuin mitä se nykyään on. Ennen häntä snooker ei perustunut niinkään raskaaseen breikkien tekoon vaan taktiseen pallojen siirtelyyn, jossa "toisinaan pussitettiin punainen ja väripallo perään, sitten todennäköisesti taas turvalyönti". Davisin pelityyli oli aggressiivinen, isolla A:lla, hän kehitti tyylin, jossa pyrittiin heti punaisen jälkeen hyökkäämään mustan kimppuun ja jatkamaan breikkiä, mielellään mustalla palolla, niin pitkään kunnes erä oli voitettu. Tämä muutti pelin luonteen. Hän kehitti useita nykypelin standardilyöntejä, kuten pakan levityksen mustan pallon naulaamisen yhteydessä. Hän yksinkertaisesti ajatteli ihan eri peliä kuin edeltäjänsä. Me pelaamme nykyään Joe Davisin snookeria.

Davisin merkitys snookerille yleisölajinakin on huima. Ennen häntä snookerin suosio oli mitätöntä, mutta Davis teki siitä yleisölajin. Hän pelasi runsaasti näytösotteluita teattereissa jne. jonne saapui enemmän ja enemmän ihmisiä. Snooker ei enää ollut vain eksklusiivinen, herrojen kabinettilaji, vaan siitä tuli yleisöä viihdyttävä laji, josta kansa kiinnostui. Tämän merkitystä nykysnookerille ei voida korostaa liikaa, eikä sitä tule unohtaa.

Davis oli snookermies henkeen ja vereen kuolemaansa saakka. Hän sai pahan sydänkohtauksen vuonna 1978 katsoessaan Crucible -teatterissa veljensä MM-ottelua. Fred missasi pinkin pallon tärkeällä hetkellä (ottelussaan Perrie Mansia vastaan), jolloin Joe sai kohtauksen ja hänet vietiin sairaalaan. Tuota pinkkiä kutsutaan vieläkin "palloksi joka tappoi Joe Davisin". Joe Davis kuoli hieman myöhemmin, 79 vuoden iässä.

Muistakaa Joe Davis, hän oli snookerin pioneeri ja suuri mestari. Ensi kerralla, kun korkkaatte pullon mitä tahansa, kohottakaa yksi malja legendalle, Joe Davisille.

Onneksi Davisin loistavasta urasta on jäänyt jonkun verran videomateriaalia. Laitan tähän nyt merkittävimpiä:









keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Snookerkrapula pahenee, osa 2: Uuden kauden kynnyksellä

Edellinen snookerkausi päättyi vasta pari viikkoa sitten Selbyn kannunkohotukseen, ja melkoiseen snookerkrapulaan, mutta nyt jo on uusi kausi alkamassa, kun Gloucesterissä karsinnat käynnistyvät 24.5. Kausi 2014/2015 tuo mukanaan jälleen pieniä muutoksia pro-snookeriin. Edessä on huima määrä snookeria.


Arvaa kuka?


Uusi kausi alkaa


Gloucesterissä järjestetään karsinnat Wuxi Classic- ja Australian Open -turnauksiin 24.-28.5. ja 30.5.-3.6. Tästä alkaa useimpien ammattilaisten kausi, vaikka oikeastaan se alkoi jo viime viikolla QSchoolin myötä, jossa tourilta tippuneet, tai aloittelevat pelaajat taistelevat pääsystä main tourille. 8 pelaajaa saa Qschoolista kahden vuoden ammattilaiskortin, loput saavat palata treenipöydille ja yrittää uudestaan ensi vuonna.

Jos mietitään, että ammattilaiskausi on nykyään 11 kuukautta kestävä, ja sisältää 11 isoa rankingturnausta, Euroopan ja Kiinan PTC-tourit, 7 isoa kutsuturnausta, ja päälle vielä premier liiga (+ kaikenlaista pienempää), niin sirkus on nyt aika lailla eri kantimissa kuin 2000-luvun alkupuolella, jolloin pahimmillaan pelattiin 6 turnausta + Masters. Silloin eivät riemuinneet pelaajat sen enempää kuin fanitkaan. Näinä päivinä on hienoa olla snookerin ystävä, ja kuulemma ammattilaispelaajakin.

Toki näin hurjan kalenterin kanssa on omat riskinsä. Monet pelaajat, etunenässä Mark Allen, ovat valittaneet, että tourin kiertämiseen menee niin tolkuton määrä rahaa, ettei monilla pelaajilla ole siihen varaa. Tämä näkyykin monissa turnauksissa, huippupelaajia jää esim. Australian turnauksesta aina pois iso kasa. Taloudellinen riski on melkoinen, tämän ovat päässään ynnänneet monet pelaajat.

Alemmas rankattuja pelaajia reissaamisen hintavuus rasittaa toki eniten. Tästä hyvänä (tai huonona) esimerkkinä Robin Hull, joka joutui käytännössä laittamaan kauden pakettiin UK Champsien kohdalla, puolessa välissä kautta.

Ensimmäiset varsinaiset ranking-kisat pelataann 23.-29.6. Kiinassa ja 30.6.-6.7. Australiassa. Molemmat voi katsoa EuroSportilta, jos kesälaitumilta ehtii.


Muutoksia tourille

Stephen Hendry - happamana.

Suurin muutos kaudelle 2014/2015 on rankingjärjestelmän muuttuminen puhtaaksi rahalistaksi. Se, joka ansaitsee eniten, on ykkönen. Tämä tarkoittaa käytännössä ainakin sitä, että Selbystä tuli maailman ykköspelaaja, Dingistä kakkonen, ja Robertson tippui ykkösestä kolmanneksi. Suurin hyötyjä uudistuksessa lienee O´Sullivan, joka nousi parisenkymmentä pykälää, kertaheitolla neloseksi. Muuten kärki pysyy jokseenkin muuttumattomana. Uudistus on saanut kritiikkiäkin, mutta eräs minua ahkerampi snookerfani on jo laskenut, että rahalistaan siirtyminen ei itse asiassa muuta paljoakaan. MM-kisojen arvo nousee (koska palkintorahaa on viime vuosina korotettu) entisestään, mutta allekirjoittaneen näkökulmasta se on hyvä. Kalenterissa on niin paljon turnauksia, että MM-turnauksen täytyykin erottua kalenterista, ja selkeästi. MM-kisojen korostaminen kalenterista on hyvä juttu monessakin mielessä, kun ottaa huomioon kaupalliset näkökulmat, BBC:n ja sponsorirahat.

Toinen rahaan, nimenomaan rankingissä huomioitavaan rahaan, liittyvä uudistus on se, että turnauksista ei saa lainkaan rankingiin laskettavaa rahaa, jos häviää ensimmäisellä kierroksella. Esim. MM-kisoissa top 16 -pelaajat saivat rahalistalle automaattisesti 12 000 puntaa, vaikka tippuivat ensimmäisellä kierroksella. Ensi kerralla näin ei tule tapahtumaan, koska Barry Hearn on halunnut, että heti ensimmäisen pelinsä häviävät pelaajat eivät saa ranking rahaa (he siis saavat palkintorahansa, mutta sitä ei huomioida rahalistalla, eli se ei paranna heidän rankingiaan). Periaatteena "If you don´t win, you don´t make it to the cut".

Hearn haluaa järjestelmää muutenkin selkeämpään suuntaan: hän pyrkii siihen, että muutaman vuoden päästä kaikissa turnauksissa on ns. flat 128 -kaavio. Tämä ei tourista vielä kovinkaan helppotajuista tee, mutta ei sohita tuota ampiaspesää juuri nyt.

Yksi Hearnin läpiajamista päätöksistä oli myös se, että Stephen Hendry, Steve Davis ja James Wattana saivat villit kortit kahdeksi seuraavaksi kaudeksi WPBSA:n turnauksiin. Hendryn ja Davisin villit kortit ovat selkeästi ymmärrettäviä, nuoremmat fanit saattavat tosin kummastella Wattanan valintaa kiistanalaisen kortin saajaksi. Vanhemmat kuitenkin muistavat, kuinka Wattana oli aikoinaan Aasian ainoa huippupelaaja, ja auttoi lajia kehittymään idässä merkittävästi. Hän voitti turnauksia ja oli mielettömän suosittu pelaaja. Jos hyväksytään nyt ylipäätänsä villin kortin konsepti, niin voidaan hyväksyä Wattanan kortti samalla nyökkäyksellä. Saman oikeuden olisi varmasti saanut Jimmy White, mutta Whirlwind onnistui vielä tarrautumaan main tour-paikkaan ihan puhtaasti pelillisillä saavutuksilla. Ensi vuonna tähän aikaan hänkin saattaa jo joutua tarramaan tällaiseen Hearnin erityiskorttiin

Lisäksi kaikilla menneillä maailmanmestareilla on tulevaisuudessa oikeus osallistua MM-karsintoihin. Tämä tarkoittaisi sitä, että esim. Cliff Thorburn, Terry Griffiths, John Parrott ja Dennis Taylor voisivat osallistua kilpailuun. Parrott on jo sanonut, että ei missään nimessä aio enää poimia keppiä käteensä, näin varmasti ajattelevat muutkin em. pelaajat. Olisihan surkeaa nähdä Griffithsin kaltainen vanha mies ottavan pataan 10-0 karsintojen ensimmäisellä kierroksella, ja hän tietää sen itsekin. Sitä paitsi, tuskin näitä kavereita enää edes kiinnostaa yrittää pelata MM-tasolla, he tietävät oman aikansa menneen.

Steve Davis tarttuu varmasti tilaisuuteen. Hendry on ollut asian suhteen kryptinen sanoen, että hän voisi harkita pelaamista jos kokee pelillisesti olevansa riittävän hyvällä tasolla sitten kun karsinnat koittavat. Huhupuheiden mukaan Hendry viettää jälleen paljon aikaa treenipöydällä. Ehkä Hendry ei vielä tiedä itsekään tuleeko hän osallistumaan karsintoihin, tai muihinkaan turnauksiin. Jää nähtäväksi.

Positiivinen lisäys tourille on kutsuturnaus World Grand Prix, joka pelataan maaliskuussa 2015. Siitä kuulemme yksityiskohtia myöhemmin, mutta kysymyksessä on suuren rahan turnaus, pääpalkinto on 100 000 puntaa, ja siihen pääsee osallistumaan maailman 32 parasta pelaajaa. Kysymys on ITV:n turnauksesta, joten EuroSportilla sitä ei nähdä. Netistä sen voi toki katsoa, monestakin lähteestä.


Suomen Robin Hull

Robin Hull pelasi hienot MM-kisat 2014

Robinilla on edessään tärkeä kausi. Hänen Euroopan mestaruudellaan ansaitsemansa kaksivuotinen ammattilaiskortti umpeutuu tämän kauden jälkeen, ja siihen mennessä hänen on pitänyt kivuta rankingissa joko top 64:ään, tai ansaita paikka EPTC-kiertueelta, Order of Merit -listan kautta.

Robin pelasi vahvat MM-kisat ja kipusi sen ansiosta rahalistalla sijalle 73. Matka 64:n joukkoon ei siis ole lainkaan mahdoton tavoite ottaen huomioon kuinka vakuuttavia otteita Robin MM-kisoissa esitti. Jos hän on samassa kunnossa läpi kauden 2014/15, voidaan pitää Robinin mahdollisuuksia hyvinä - ihan ilman sinivalkoisia lasejakin.

Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että matkakassa on siinä määrin kunnossa, että Robin pystyy pelaamaan ehjän kauden. Tässä lienee avainasemassa alkukausi. Olisi tärkeää saada hyviä sijoituksia ja hyviä palkintorahoja, jotta matkakassa karttuu. Täysin kädestä suuhun eläminen, yksi turnaus kerralla, on epäilemättä stressaavaa, eikä voi tehdä hyvää tuloksille. Toivomme varmasti kaikki Robinille hyvää menestystä, ja loistavaa kautta.

Haastattelusta sovittiin jo Robinin kanssa, mutta aikataulujen sovittaminen yhteen Englannissa asuvan ammattilaisen kanssa on hieman haastavaa. Toivotaan kuitenkin, että tilaisuus haastatteluun aukeaa ennen keskikesää.

Viihdyttävää snookerkautta 2014/2015 kaikille blogin lukijoille ja kaikille snookerin ystäville.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Snookerkrapula, osa 1: Mitä kaudesta jäi käteen?

MM-kisojen karsinnat ja varsinaiset MM-kisat, siinä melkein kuukausi mitä parhainta snookerviihdettä. Kevät on tosiaan snookerfanin parasta aikaa. Viimeisen kuukauden ajan snooker on täyttänyt lähes kaiken vapaa-aikani, ja nyt, tämän mahtavan kuukauden loputtua, onkin aika tyhjä olo. Snookereuforia loppui kuin seinään. Tämä on siis snookerkrapula.


Mutta ei hätä ole tietenkään tämän näköinen. Kausi oli pitkä ja jännittävä, ja uusi kausi on jo ihan kulman takana. Oikeastaan aika surrealistista, että edellisen kauden ja seuraavan kauden välissä on vain kolme viikkoa. Tai no, kuten fiksu kollegani Snookerbacker sanoi: "Vaikea edes sanoa päättyykö kausi QSchooliin vai alkaako siitä". Joka tapauksessa, suurimmalle osalle ammattilaisista uusi kausi alkaa Gloucesterissä tämän kuun lopulla, jossa käydään karsinnat kauden ensimmäisiin turnauksiin, Wuxiin ja Australiaan. Miettikää miten asiat olivat vielä 4-5 vuotta sitten. Toki tämä on fanille hienoa. Mutta ennen kun mietitään tulevia, muistellaan vähän päättynyttä kautta.

Kauden neljä suurinta


Kauden neljä suurinta pelaajaa on helppoa valita: Ding Junhui, Ronnie O´Sullivan, Mark Selby ja Neil Robertson - ei välttämättä tuossa järjestyksessä tosin.

Dingillä oli kokonaisuutena mahtava kausi. Ding voitti Shanghai Mastersin, Indian Openin, International Championshipsin (kolme turnausta putkeen), German Mastersin sekä China Openin. Viisi isoa turnausta kaudessa on merkittävä saavutus. Edellinen pelaaja joka tähän pystyi oli Stephen Hendry. Kokonaisuus oli siis mahtava, mutta pahan jälkimaun Dingin suuhun jätti varmasti surkea MM-turnaus -jälleen. Ensimmäisen kierroksen tappio Michael Wasleylle. Ding varmasti vaihtaisi viisi ranking-titteliään siihen yhteen isoon, MM-titteliin. Crucible on toisille taivas, toisille helvetti.

Robertson voitti kauden alussa Wuxi Classicin ja jouluna UK Champsin. Lisäksi hän kantoi yllään ykköspelaajan viittaa koko kauden, hän menetti sen Selbylle vasta nyt MM-kisojen jälkeen. Teki myös 103 satasen breikkiä kauden aikana, mikä on selkeästi uusi ennätys ja ensimmäinen kerta, kun kukaan on pystynyt saman kauden aikana sataan sataseen. Suoritus on historiallinen ja aplodien arvoinen, vaikka mitään konkreettista hyötyä siitä ei olekaan. Ja kaikki on suhteellista: Robertson pelasi huippupelaajista eniten otteluita ja eriä: 115 ottelua ja 842 erää, hän teki siis yhden satasen 8.17 erää kohden. Verrattuna esim. Ronnieen: Ronnie pelasi 59 ottelua, 468 erää (noin puolet vähemmän kuin Robertson) ja teki 53 satasta, eli teki yhden satasen 8.83 erää kohden, lukema lähes sama kuin Robertsonilla. Tilastonikkareita saattaa kiinnostaa myös se, että ammattilaisuralla Ronnie on edelleen Robertsonia tehokkaampi break-builderi suhteutettuna pelattuihin eriin: Ronniella suhdeluku on 1/12.21, Robertsonilla 1/13.58.

Ronnie O´Sullivan voitti Champion of Champions -turnauksen, Mastersin, ja Welsh Openin sekä saavutti finaalipaikan MM-kisoissa. Teki Welsh Openin viimeiseen erään maksimibreikin. Mielettömän hieno kausi. Suhteutettuna pelimääriin (O´Sullivan jätti väliin useita turnauksia), O´Sullivan oli kauden tehokkain pelaaja, hän voitti 83% pelaamistaan otteluista. Hän myös osallistui selkeästi harvemmin turnauksiin kuin muut huiput, mutta teki silti toiseksi isoimman tilin kauden aikana: 570 000 puntaa (ainoastaan Selby meni tällä listalla Ronnien ohi saadessaan MM-tittelista 300 000 puntaa, Selbyn lopputili oli siis 698 000 puntaa). Karu finaalitappio MM-kisoissa oli varmasti hänelle ja hänen faneilleen karvas pettymys, mutta em. mittapuilla mitattuna voidaan sanoa, että Ronnie oli silti ehkäpä kauden paras ja tasaisin pelaaja.

Tuo finaalimaanantai 5.5. ei ollut kokonaisuutena mukava päivä Ronnielle: hän hävisi lopulta finaalin ja matkalla kotiin hän joutui auto-onnettomuuteen kuusivuotiaan poikansa kanssa. Onneksi kumpikaan ei loukkaantunut. On kohtalon ivaa, että onnettomuus tapahtui juuri Leicesterin, Selbyn kotikaupungin kohdalla.

Selbyn kausi oli ennen MM-kisoja itse asiassa melko vaatimaton. Ennen MM-turnausta hän raivasi tiensä toki kolmeen isoon finaaliin, mutta hävisi ne kaikki. Yhden Eurooppa Tourin kisan hän voitti. Hänen otteluiden ja erien voittoprosentti koko kaudelta oli selkeästi huonompi kuin kolmen edellä mainitun. Mutta MM-titteli, ja erityisesti siellä huippukuntoisen Ronnien voittaminen on niin suuri saavutus, että hänet on kuitenkin pakko nostaa kolmen huippusuorittajan rinnalle.

Kaiken kaikkiaan...


... nämä neljä persoonaa dominoivat snookerskeneä aika vahvasti läpi kauden. Muut kärkinimet näyttivät lähinnä varjoilta näihin kavereihin verrattuna.

Ehkä suurin pettymys monille oli Judd Trumpin mitättömyys. Hän ei saanut käytännössä mitään aikaiseksi koko kaudella. Toki voitti Championship Leaguen, mutta eipä juuri muuta. Trump näytti aluksi vahvalta MM-kisoissa, mutta sitten romahti Robertsonia vastaan. Tuntui menevän niin aivot kuin lyöntirulettikin sekaisin. Trumpista on povattu Ronnien seuraajaa, mutta ainakaan tällä hetkellä noita puheita ei voi perustaa juuri millekään. Onhan Trump lahjakas, mutta hän tuntuu pitävän lahjakkuuttaan vakan alla. Pahat pikkulinnut visertävät liian riehakkaasta elämäntavasta, johon kuuluu liian vähän treenausta, mutta kuka tietää, pikkulinnut visertelevät kaikenlaista shaissea jatkuvasti. Toivotaan, että Trumpin lahjakkuus ja potentiaali vielä realisoituu pelipöytien ääressä.

Suomalaisittain...

...kausi oli kaksijakoinen. Robin Hullin kausi lähti käyntiin surkeasti, voittoja ei juuri tullut, eikä sen takia myöskään palkintorahaa. Niinpä kausi piti UK Champsien jälkeen keskeyttää. Tilanne oli brutaali, ja osoittaa sen realiteetin, että nykykalenterissa pitää pystyä reissaamaan ja voittamaan matseja jatkuvalla syötöllä jos haluaa raivata tiensä sinne top-64:n. Eihän sen toki ole helppoa (tai halpaa) tarkoituskaan olla.

Onneksi MM-karsinnoissa saatiin balsamia haavoille, kun Robin veti neljä hyvää voittoa putkeen ja raivasi tiensä MM-näyttämölle. Ensimmäisellä kierroksella tuli nekkuun Ronnielta itseltään, mutta mitäs pienistä, saavutus oli silti hieno. Antaa epäilemättä hyvät eväät ensi kaudelle. Raha-provisiolistalla Robin nousi kuitenkin vain sijalle 95, eli ensi kaudelle jäi töitä tehtäväksi.

Kiitos kaikille lukijoille palautteesta ja kommenteista. Ja kiitos, että olette jaksaneet käydä lukemassa blogia siitä huolimatta, että julkaisutahti on varovasti sanottuna vaihteleva.

Muistakaa, että blogia, ja omia mietoksiani voi seurata myös Twitterissä @CuePowerBlog

Laitetaan tähän loppuun vielä loppukevennykseksi kuva Stephen Leestä. Tiedätte varmaan tapauksen. Palataan asiaan vielä varmasti...