 |
| Kuva: Tai Chengzhe / Matchroom sport |
Formaatti toimii
Ideana oli, että viimeisen vuoden ranking-voittajat ja muut poikkeukselliset menestyjät kootaan yhteen porukkaan ja kaverit taistelevat keskenään huimasta 100 000 punnan pääpalkinnosta. Koska kysymyksessä on kutsuturnaus, ei rankingpisteitä tietenkään ollut jaossa.
Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että edes top 16 -pelaajat pystyvät tuottamaan huippuviihdyttävää snookeria. Usein jopa huippunimien välisissä kahinoissa lopputulokset saattavat olla hyvinkin selviä. Päivän kunto ratkaisee, ja parhaidenkin peli tökkii joskus. Nyt formaatti kuitenkin toimi. Turnauksessa nähtiin poikkeuksellisen korkeatasoista snookeria, ja erittäin jänniä otteluita.
Poikkeuksellisen mielenkiintoisia otteluita oli monia. Esimerkiksi Ali Carter vastaan Mark Allen, joka kontraerässä meni tiukasti Carterille 4-3. Allenin kommentit Carterin pelinhäirinnästä antoivat oman mausteensa pelille. Carterin seuraava peli Neil Robertsonia vastaan olikin jo sitten klassikko: peli oli poikkeuksellisen kovatasoinen, siinä tehtiin viisi yli sadan pisteen sarjaa, ja päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen Robertsonin tiukkaan 6-5 voittoon. Tuo peli oli snookerviihdettä parhaimmillaan, vaikka kumpikaan pelaaja ei kiinnostavuudessa ole omassa muistiossani ihan huippuluokkaa. Robertsonin tarve pitää viiden minuutin tauko jokaisen erän välissä on ärsyttävä. Onneksi tämä turnaus nähtiin ITV4:n lähetyksinä, joten tauot jäivät mainoksien alle.
Ronnie Taistelija
Myös Ronnien pelit olivat huimaa katsottavaa. Ensimmäinen peli Mark Davisia vastaan meni helposti 4-0, mutta loput kolme olivat tiukkoja vääntöjä, joissa virheisiin ei ollut juuri varaa: huippukuntoinen Ding Junhui kaatui saappaat jalassa 6-5, samoin Neil Robertson samaisin lukemin. Helpolla Ronnie ei päässyt finaalissakaan, kun Stuart Bingham jopa hallitsi ottelun alkupuolta. Lopulta Ronnien kaasujalka oli kuitenkin painavampi, ja yön pikkutunneilla Ronnie painoi rinnalle ja ohi, voitto lukemin 10-8. Bingham ei todellakaan ollut vähäpätöinen vastustaja, eikä ottelu pelkkä muodollisuus. Silti on sanottava, ettei Ronnie edes ollut parhaassa mahdollisessa vedossa finaalissa. Tuli jopa niitä helppoja missejä, ja naamasta näkyi ärsyyntyminen hetkittäin. Silti "B-peli" riitti voittoon, kuten Ronniella usein riittää, jos vain taistelutahtoa riittää. Se kertoo tähtitieteellisestoä erosta useimpiin muihin. Kun 100 000 punnan palkkio odottaa voittajaa, ei Ronnienkaan ole vaikeaa löytää sitä taistelutahtoa.
Ronnie on aina ansainnut voittonsa, mutta tuntuu siltä, että hän harvoin joutuu taistelemaan pokaaleista. Voittaminen tuntuu usein hänelle niin helpolta, eikä ilmekään juuri värähdä, kun isoja shekkejä ja pokaaleita kiikutetaan syliin kottikärrykaupalla. Tällä kertaa Ronnie ei saanut mitään ilmaiseksi, hän joutui taistelemaan turnausvoitosta. Peli peliltä, erä erältä, pallo pallolta. Pienikin virhe missä tahansa kolmessa viimeisessä ottelussa olisi voinut kääntää voiton tappioksi.
Mutta näin ei käynyt. Aina kun peli kävi kuumaksi, Ronnie löi uuden vaihteen silmään ja piti pään kylmänä. Ronnien kylmäpäisyys ei ole ollut todellakaan hänen tavaramerkkinsä, mutta pian se saattaa sellaiseksi muodostua. Niin vakuuttavasti on Ronnie viime vuosina pelannut tiukoissa paikoissa. Champion of Champions -turnaus oli tavallaan tämän kehityksen kulminaatiopiste: kolme kovinta mahdollista tulikoetta, ja hän selvisi niistä jokaisesta voittajana. Hän taisteli, ansaitsi voittonsa.
Viime kuukausina Ronnie on mukavasti löytänyt analyyttista perspektiiviä tappioiden jälkeen: turnauskestävyys ei ole karaistunut tarpeeksi kovaksi, vastustaja pelasi hyvin, harjoitteleminen turnausten välillä ei ole ollut riittävää jne. Tämä on upeaa, kun muistaa, kuinka Ronnie vuosia surkutteli, ettei pääse tasolle, jolla hän oli 16-vuotiaana.
VastaaPoistaTäytyy - ehkä hieman nurinkurisesti - tuntua hienolta, että voittaa huippukovan kisan pelaamatta parastaan. Olen ymmärtävinäni häntä, kun sanoi Twitterissä, että tuntuu oudolta voittoa seuraavana päivänä. Muistan, että mm. Federer sanoi samansuuntaista v. 2012 Wimbledon-voittonsa jälkeen.
Pitkät pussitukset Ronnie pelasi huonosti. Se on erikoista, sillä Antwerpenissa ne toimivat useimmissa otteluissa hienosti. Toivottavasti kyse ei ole tuosta ikävästä yips-jutusta, josta Hendry kärsi reilut 10 viimeistä ammattilaiskauttaan. Se liittyy jotenkin käden lihaksiin: esimerkiksi golfissa sitä tavataan varsinkin puttaajilla, sekä myös dartsinpelaajilla. En ole fysioterapian asiantuntija, mutta ilmeisesti käden lihakset ovat tietyissä lyönneissä, varsinkin voimalyönneissä, jännittyneet, jolloin tahattomasti nykäisee hieman kädellä ja lyö siten ristiin ja niin ollen lisää tahatonta sivaria, joka vaikuttaa radikaalisti erityisesti pitkien pussittamisessa.